Suomalainen kokeellinen runous tuntuisi kelluvan tällä hetkellä eräänlaisessa välitilassa. Yhtäältä sitä on tehty muutaman viime vuoden aikana niin paljon, että kokeellisuus sinällään, kenties jonkinlaisena valtavirran negaationa tai marginaalina, ei ole enää kovin kiinnostavaa. Pikemminkin tuntuu siltä, että jos jokin valtavirta on olemassa, se tarkoittaa enenevässä määrin nimenomaan kokeellisena itseään markkinoivaa runoutta; että kokeellisuutta, tai ainakin kokeellisiksi kuviteltuja maneereja ja tekniikoita, on lähes pakko vähintään kokeilla, jos mielii saada osansa jostain mystisestä sukupolvikokemuksesta.
Toisaalta kokeellisuuden nimissä on tehty toistaiseksi hyvin vähän mitään, mikä olisi erityisen hyvää tai mielenkiintoista runoutena tai mikä toimisi itsenäisesti, ilman "kokeellisuus"-leiman tarjoamia apupyöriä. Enemmän soisi näkevänsä sinänsä hyvin positiivisten "ai näinkin voi tehdä" -oivallusten sijasta "ai mutta tämänhän voisi tehdä myös hyvin ja kunnolla" -oivalluksia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Olen huono viskomaan ajatuksia, kun tiedän että kuitenkin olen itseni kanssa toisaalta-ja-toisaalta -mieltä, mutta yritän nyt silti keskustella, jos tähän häilyväisyyden tunteeseen tottuisi. Tuli nimittäin mieleen, että voisin saada paremmin otteen kokeellisuudesta lähtemällä siitä ajatuksesta, että sillä ei ole merkitystä sinänsä, itsessään, on vain ajassa eläviä tulkintoja siitä. Tämä on tietenkin itsestään selvää, ei ole tullut sitä vain sanottua itselleen aiemmin. Mitä pitää siis tutkia. Puhetta kokeellisuudesta, tietenkin. Ja runoja, jotka tiedetään kokeellisiksi. Hirvittää käyttää sellaista määritelmää, kuin että "kokeellinen runous joka yhteisymmärryksessä käsitetään kokeelliseksi". Haluaisin mieluummin ajatella, että jossakin täytyy olla joku subjekti, joka määrittelee. Toki kirjoittaja itse - pitkään pannassa olleen intention kanssa - voi ja usein (?) määrittelee tekstinsä kokeelliseksi. Entä sitten tekstit, joita kirjoittaja ei koe kokeellisiksi, mutta jotka määritellään kokeellisiksi? Voiko sellaista kokeellista runoutta olla? Sanoisin ehkä että ei. Eikö kokeellisuuteen liity paisutettu tietoisuus siitä, mitä tehdään ja miten. Eli että kokeellista runoutta ei voi kirjoittaa ilman, että tietää kirjoittavansa kokeellista runoutta. Mutta nyt tulikin äkkiloppu. Olen täällä Pohjanmaalla ja äiti tuli töistä; lähdemme kauppaan... Jatk myöh. tv. Miia
VastaaPoistaHyviä pointseja. Tuo näkövinkkeli on jäänyt multakin vissiin huomaamatta, täytyypä panna se takaraivoon muhimaan.
VastaaPoistaJos mä sanon, että mun kyhäelmillä ei ole (koskaan ollut) mitään tekemistä kokeellisen runouden kanssa, uskooko mua kukaan? Vaikka mä pystyisin esittämään sille vankat perustelut?
Tuo paisutettu itsetietoisuus kuulostaa osuvalta, ja se on ehkä yksi siihen, miksi tuntuu olevan hirveän vaikea keksiä reittiä ulkopuolelle, eteenpäin kokeellisuudesta: se edellyttäisi hyvin itsetietoista vastapositiota, mutta miten vastustaa jotain, joka on tietoisuudessaan aina jo askelen verran edellä ja tavallaan sisältää oman itsekritiikkinsä?
Onnea kiintoisasti alkaneelle blogille!
VastaaPoistaJotain ajatuksia heräsi, ottamatta kokeellisuuteen sinänsä juuri kantaa:
Kokeellisuus on sikäli epämääräinen ja avoin termi, ettei sille minusta ole mitään syytäkään etsiä vastapositiota. Ehkä tietenkin jokin nykyisessä suomalaisessa runoudessa ymmärretty kokeellisuus on taas jotakin kapeampaa, mutta ei ehkä vähemmän epämääräistä, ja sille kenties olisikin hyvä löytää vaihtoehtoja. Joista sitten pian kasvaa yhtä epämääräisiä ja vastustettavia... Jonkin aika suljetun, yksityisen tai yhteisen, poetiikan ulkopuolella lukemista tai kirjoittamista ohjaava käsite saa välttämättä niin paljon määritelmiä, että käsitteen hahmo voi lopulta olla miltei mitä tahansa. Toinen vastaava esimerkki olisi minusta kuvallisuus.
Kokeellisuuden kaikkiallisuuden illuusio syntynee paljolti siitä, että monikaan ei kirjoita runousoppejansa esiin kovin tarkasti ja laajasti, ja siksi yksittäiset käsitteet pääsevät hallinnoimaan keskusteluksi kutsuttua.
"Jos mä sanon, että mun kyhäelmillä ei ole (koskaan ollut) mitään tekemistä kokeellisen runouden kanssa, uskooko mua kukaan? Vaikka mä pystyisin esittämään sille vankat perustelut?" - Onko väliä, vaikka ei uskoisikaan? Ehkä toki sinun tekemisesi kannalta! Tuohon intentionaalisuuden hataruuteen liittyy se uskomisen vaikeus: voiko kirjoittaja erityisesti hallita, minkä kanssa teksteillä on tai ei ole tekemistä? En usko, että voi, tai sitten teksteillä on varsin tarkasti valikoitu ja ohjeistettu lukijakunta.
Terve Jonimatti ja kiitokset toivotuksista!
VastaaPoistaKokeellisuuden kaikkiallisuuden illuusiomaisuus on varmasti totta, ja mäkin olen pitkään seurannut runokeskustelua ja muuta -toimintaa vahvasti värittyneiden linssien läpi enkä ole liiemmin perillä siitä, mitä erilaisten kokeellisuuksien ulkopuolella tapahtuu tällä hetkellä.
Yhtenä tekijänä on ehkä sekin, että monet yksinään melko pienet tahot, kuten Leevi, Tuli&Savu ja Nokturno, ajavat kokeellisuuden asiaa, kukin ehkä hieman eri lähtöoletuksilla ja eri tavoitteilla, mutta yleisesti ottaen kuitenkin samaan suuntaan, samalla kun tällä hetkellä tuntuisi olevan aika vähän vastaavanlaisia tahoja, joilla olisi selkeästi jokin muu profiili.
Kiinnostavaa olisi hahmottaa, millä tavoin nyt vaikkapa mainittujen Leevin, T&S:n ja Nokturnon oletukset ja tavoitteet kokeellisuudessa eroavat.
VastaaPoistaYksi muu poeettinen juonne näkyy minusta Olli-Pekan kritiikissä Leevin Alussa oli kääntäminen -esseekokoelmasta. Minulle siinä on keskeistä, ettei se niinkään vastusta Leevin poetiikkoja, vaan kysyy niissä unohdettuja tai sivuutettuja kysymyksiä. Koen nuo kysymykset läheisiksi omallekin touhulleni. Seuraavassa lainauksessa minusta käy ilmi Olli-Pekan kritiikin eräs polttopiste:
"Rajatessaan kysymyksen tavallaan epistemologiseen käsittämättömyyteen (Mitä voidaan tietää? Miten identiteetti rakentuu? Miten kieli toimii?), jää koko olemista koskeva ontologinen käsittämättömyys (Miksi on jotain ennemmin kuin ei mitään? Onko ei-mitään? Miten on? Mistä kieli tulee?) runouden ulkopuolelle"
Teksti kokonaisuudessaan löytyy tuolta:
http://leevilehto.net/?page_id=356
ps. Voi toki olla, ettei tuo poeettinen juonne ole mitenkään erityisen näkyvä tai voimakas ainakaan vielä ja että sitä ei kukaan tai mikään toistaiseksi "edusta". Mutta tuollaisia juonteita on, varmasti muitakin, ne eivät ole vain yhtä selkeitä ja esillä. Paljon on myös poetiikkaa, joka ei ole luonteeltaan kovin käsitteellistä, vaan lähempänä vaikkapa käsityöeetosta, jolloin poeettinen keskustelu tapahtuu toisenlaisessa kielellisessä rekisterissä kuin vaikka tämä keskustelu, ja jolloin poetiikasta keskustelun tarve on toisenlainen tai ehkä vähäisempi.
VastaaPoistaNokturnon linja on heitellyt aika paljon vuosien mittaan, eikä sitä ole koskaan sivuston toiminta-aikana kovin tarkasti artikuloitu. Alkuperäisenä ideana oli tarjota kanava digitaaliselle runoudelle ja muulle materiaalille, jota ei pysty julkaisemaan kirjamuodossa, ilman sen kummempia kokeellisuus- ja muita oletuksia, mutta melkein alusta lähtien linja eksyi aiotusta ja ulottui kattamaan hyvin monenlaisia, väljästi sanottuna ei-tekstipohjaisia runouden muotoja (mikä tarkoitti, että esim. hakukonerunoutta ei ole koskaan liiemmin julkaistu), tai toisin ilmaistuna kaikkia niitä juttuja, joita ei "virallisesti" pitänyt olla edes olemassa, mutta joita kuitenkin alusta saakka osoittautui olevan yllättävänkin paljon. Siitä seurasi sitten jonkinlainen, aika pitkälle luultavasti kuvitteellinen vastarintapositio.
VastaaPoistaLinja on nähdäkseni avautunut koko ajan ja lähestynyt sitä, mitä muussa runoudessa tapahtuu, samalla kun tuo muu runous on tullut lähemmäksi Nokturnon alkuperäisiä linjauksia, vaikka luultavasti Nokturnolla on edelleen jonkinasteinen imago "jonain muuna".
Yhtenä osatekijänä linjan avautumisessa on varmasti ollut se, että Nokturno on jo aika pitkään ollut about ainoa ylipäätään runoutta julkaiseva nettisaitti, jolloin tuntuisi aika hölmöltä kököttää yksin jossain ahtaassa nurkkauksessa, kun koko muu hiekkalaatikko on täysin tyhjä.
En pysty puhumaan Tulen puolesta ja lehden tavoitteista, mutta lehden toimintaa läheltä mutta ulkopuolelta seuranneena mun kokemus (pohjautuen ehkä ensisijaisesti pääkirjoituksista välittyneeseen fiilikseen ja yleiseen ilmapiiriin lehden liepeillä, ei niinkään siihen, mitä lehdessä varsinaisesti on julkaistu, koska esim. julkaistun kotimaisen runouden suhteen lehti ei ole ehkä koskaan ollut, eikä todennäköisesti edes yrittänyt olla, yhtä kokeellinen kuin imagonsa) on ollut, että Miia oli viime vuosien päätoimittajista vähiten ideologisesti suuntautunut, vaikka tavallaan sen aikana rakennettiin monella tapaa perusta myöhempien vuosien kokeellisuus- ja muulle linjalle (ja oli kai lehdellä jo silloin aika vahva avantgarde-imago).
VastaaPoistaTeemun ja Harryn pt-kausina painotukset ehkä erosivat jonkin verran toisistaan, mutta yleisasenne oli kummankin aikana mun mielestä hyvin suorasukaisesti kokeellisuuden asiaa edistävä.
Henriikan ja Mikaelin aikana linja on ehkä enemmän muuttunut (joskaan ei toki kokeellisuusmyönteisyyden suhteen), ja esim. kokeellisen kritiikin projekti vaikuttaa hyvin hedelmälliseltä projektilta, josta voi syntyä monia mielenkiintoisia juttuja. Projektin lopputuloksista riippumatta veikkaisin, että se viimeistään vakiinnuttaa kokeellisen runouden valta-aseman, tai ainakin hyvin vahvan aseman, myös ruohonjuuritason ulkopuolella.