Maalaus

Karri Kokolle

keltainen
keltainen
kaltainen
kultainen
kultainen

Kompensaatiositaatteja

"Pidän todellakin rakastelukohtauksista naisen kanssa ja en epäröisi tehdä joitain tulevaisuudessa."
– Kristian Blomberg

"Minulla on sentään alusvaatteet päälläni kyseisissä kuvissa."
– Harry Salmenniemi

Maailmankaikkeuden järjestyksestä

Reilun vuoden takaisessa Nuoressa Voimassa (NV 1/2008) Kirsti Simonsuuri kysyi: "noinko helppoa, noinko legoa?" Christian Bök esittää vastineensa hiljattain ilmestyneessä Poetry-lehden flarf & conceptual writing -numerossa.

Kokeellisuudesta ja avantgardesta

Kokeellisuuden ja avantgarden eron määrittely on hankalaa, koska molemmat käsitteet ovat jo itsessään hyvin epämääräisiä, ja luultavasti musiikki ja runous eivät ole tässä suhteessa analogisia (maallikon silmin näyttäisi siltä, että musiikin puolella "kokeellisuus" on teoretisoitu pidemmälle ja sille on annettu enemmän spesifejä merkityksiä kuin runoudessa), mutta tässä silti lyhyt sitaatti David Nichollsilta mahdollista myöhempää käyttöä varten: ...very generally, avant-garde music can be viewed as occupying an extreme position within the tradition, while experimental music lies outside it.

Kokeellisuuden määrittelystä 2 (osa 2)

Kokeellisuus toimintana jonka lopputulos on tuntematon (John Cage)

Runouden puolelle siirrettynä ajatuksen voisi muotoilla vaikkapa niin, että sopivalla lähdetekstien ja metodien valinnalla ja kontekstoinnilla (nimeäminen; sijainti, jos osa jotain suurempaa kokonaisuutta; jne.) tekstigeneraattorin tekijä/käyttäjä voi kohtuullisella tarkkuudella saada aikaan haluamansa vaikutelman, vaikka lopputuloksen yksityiskohdat ovatkin joka kerta hieman erilaiset.

(Syrjähyppy: Olen toisinaan pyöritellyt mielessä ajatusleikkiä, että tekstigeneraattorien ei tarvitsisi olla vain osa jotain tiettyä kapeata kirjallisuushistoriallista siivua (postmodernismi, language tms.), vaan ne voisivat olla kokonaan oma lajinsa, joka pystyisi uusintamaan erilaisia tyylisuuntia romantiikasta symbolismiin ja poundilaisesta modernismista beatiin, ei pelkästään simuloimalla kulloistakin tyyliä, vaan jotenkin analogisesti, sulauttamalla niiden (jotkut, olennaiset) piirteet omaan rakenteeseensa. En tosin tiedä, mitä se käytännössä tarkoittaisi.)

Samaan tapaan esimerkiksi oulipolaista S+7-metodia voisi riittävällä harjoittelulla luullakseni käyttää puhtaasti itseilmaisullisiin tarkoituksiin, tyyliin "haluan kirjoittaa melankolisen runon pienellä metafyysisellä sävytyksellä, otanpa siis tuosta lehdestä tuon tekstipätkän ja heitän S-plus-seiskat vuoden -95 suomi-ruotsi-sanakirjan kanssa" tai "vituttaa koko maailma, kaivanpa hyllystä Leinon kootut ja sieltä sen yhden runon mikä-sen-nimi-olikaan, ja teen tosi angstisen runon S-miinus-nelosella" tai "hitto, toi tyyppihän on tehnyt koko tuotantonsa S-plus-vitosella, ryökäle!"

(jatkuu...)

Kokeellisuuden määrittelystä 2

Kokeellisuus toimintana jonka lopputulos on tuntematon (John Cage)

Tämä näennäisen viattoman oloinen määritelmä on itse asiassa hyvin hämärä ja vaatii tulkitsemista. Tuntematon kenelle? Tuntematon missä vaiheessa kirjoittamisen ja lukemisen jatkumoa?

Triviaalilla tasolla suunnilleen kaiken kirjoittamisen lopputulos on kaiketi tuntematon, ellei kirjoittaja ole määritellyt tekstin jokaisen yksittäisen kirjaimen ja välimerkin paikkaa valmiiksi mielessään, ennen varsinaista kirjoitusprosessia. Tässä yhteydessä kokeellisuuden käsite on tietenkin täysin tarpeeton.

Toinen melko triviaali huomio on, että tekijän intentio ja kirjoitusprosessin lopputulos eivät koskaan vastaa toisiaan yksi yhteen; että lopputulos on aina jotain hieman muuta kuin oli tarkoitus, tai viimeistään teoksen vastaanottovaiheessa se saa tekijälleen tuntemattomia muotoja.

Kenties intentio voi silti tarjota yhden tulokulman Cagen kokeellisuusmääritelmään, niin että voimme määritellä naivistisesti mutta tämän kirjoituksen tarpeisiin aivan riittävän täsmällisesti "ei-kokeellisuuden toiminnaksi, jossa intentio ja lopputulos vastaavat toisiaan".

Miten lopputuloksen tuntemattomuus siis saadaan aikaan? Jonkinlainen ulkoinen elementti on luultavasti välttämätön. Cage itse käytti ainakin satunnaisuutta (I Ching -kirjaa, lantinheittoa tai tietokoneohjelmaa apuna käyttäen) ja tarkasti määriteltyjä soitto-ohjeita, joissa jotkut parametrit on jätetty avoimiksi (esim. radiovastaanottimia instrumentteina käytettäessä lopputulos riippuu siitä, mitä eri radiokanavilta sattuu tulemaan esityshetkellä). Yksi ennakoimattomuuden tyyppi voidaan saavuttaa monen tekijän yhteistyöllä, jossa tekijät eivät ole perillä toistensa tekemisistä (esim. surrealistien ihana raato -leikki).

Kuinka tuntematon sattuman aiheuttama lopputulos oikeastaan on (sattuma tulkittuna tapahtuma-avaruutena, jossa kunkin tapahtuman, esim. "kruuna" ja "klaava", todennäköisyys on määritelty etukäteen tarkasti)? Jos heitän lanttia, en tietenkään etukäteen voi tietää, kummalle kyljelle se putoaa, mutta toisaalta kuitenkin tiedän, että mikäli ei tapahdu jotain täysin yllättävää (esim. taivas putoa päälleni), tuloksena on joko kruuna tai klaava. Tiedän myös, että mitä useamman kerran lanttia heitän, sitä lähemmäs kruuna- ja klaava-tulosten määrät tulevat toisiaan (molempia n. puolet heittokerroista). (Tekisi melkein mieleni sanoa, että maailmassa on harvoja niin varmoja ja luotettavia asioita kuin todennäköisyyksiin pohjautuva sattuma.)

(jatkuu...)

Kokeellisuuden määrittelystä 1

Runouden kokeellisuus luonnontieteiden kokeellisuuden analogiana

Voi olla, että tämä analogia ei toimi useimpien kokeellisten runojen kanssa, mutta pohditaan silti asiaa: mitä luonnontieteen kokeellisuus oikeastaan tarkoittaa?

Koetyyppejä on varmasti monia, mutta yksi yleinen lienee sellainen, että tutkija testaa kokeen avulla jotain valmista hypoteesia (esim. "lämmitettäessä ainetta x lämpötilaan y aiheutuu reaktio z"), jolloin kokeen tulos on muotoa kyllä (todellisuus vastaa hypoteesia) tai ei (todellisuus ei vastaa hypoteesia).

Mitä tällainen koetyyppi tarkoittaa runouteen sovellettuna? Mikä (tai minkätyyppinen) on hypoteesi? Mikä on tutkittava kohde?

Joskus käy niin, että koe epäonnistuu (hypoteesi osoittautuu vääräksi) mutta paljastaa samalla jotain muuta, ennakoimatonta, kenties alkuperäistä hypoteesia paljon mielenkiintoisempaa. Mitä tällainen epäonnistuessaan onnistuva koe tarkoittaisi runoudessa? Odotin haikua, mutta sainkin sonetin?

Yksi kaunis esimerkki runoteoksesta, joka ottaa mallinsa enemmän tai vähemmän suoraan luonnontieteestä, on Christian Bökin Crystallography. Bök saattaa ehkä yleisemminkin olla poikkeuksellisen hyvä esimerkki "tiedemies laboratoriossa" -tyylisestä runoilijasta.

Kokeellisuudesta yleensä

Suomalainen kokeellinen runous tuntuisi kelluvan tällä hetkellä eräänlaisessa välitilassa. Yhtäältä sitä on tehty muutaman viime vuoden aikana niin paljon, että kokeellisuus sinällään, kenties jonkinlaisena valtavirran negaationa tai marginaalina, ei ole enää kovin kiinnostavaa. Pikemminkin tuntuu siltä, että jos jokin valtavirta on olemassa, se tarkoittaa enenevässä määrin nimenomaan kokeellisena itseään markkinoivaa runoutta; että kokeellisuutta, tai ainakin kokeellisiksi kuviteltuja maneereja ja tekniikoita, on lähes pakko vähintään kokeilla, jos mielii saada osansa jostain mystisestä sukupolvikokemuksesta.

Toisaalta kokeellisuuden nimissä on tehty toistaiseksi hyvin vähän mitään, mikä olisi erityisen hyvää tai mielenkiintoista runoutena tai mikä toimisi itsenäisesti, ilman "kokeellisuus"-leiman tarjoamia apupyöriä. Enemmän soisi näkevänsä sinänsä hyvin positiivisten "ai näinkin voi tehdä" -oivallusten sijasta "ai mutta tämänhän voisi tehdä myös hyvin ja kunnolla" -oivalluksia.